REIJO

Mikä piru tähän koiraan nyt meni?

Kävimme Pirunpesällä. Reijo, koira ja minä. Reijo osasi käyttäytyä, koira ei. Reijon kanssa halusimme samaan suuntaan, mutta koira eri. Me kävelimme hitaasti, koira nopeasti. Käännyimme oikealle, koira vasemmalle. Meiltä meni hermot, koiralta ei

Pirunpesässä on yksi vika. Se on liian lähellä. Jos sinne joutuisi kävelemään 50-kilometriä pitkospuita tai uimaan lohikäärmeitä kuhisevan lammen halki, se olisi takuuvarma turistikohde. Kioskista saisi ostaa Pirunpesä-lippiksiä ja kahvimukeja. Nyt ei saa. Ei saa koska se on paikkakuntalaisille ihan liian helppo nakki. Kuka semmoisessa viitsisi käydä, paitsi tietysti Reijo, minä ja eräs ärsyttävä koira.

Nyt istuskelen jälleen keskuslämmitystiloissa koneen ääressä ja sorvaan lehti-ilmoitusta: Annetaan koira vetovaikeuksien takia. Nuoresta iästään huolimatta se on umpikuuro, eikä sillä ole suuntavaistoa, joten se saattaa eksyä korpeen. Soveltuu esimerkiksi opaskoiraksi anopille. Yst vast nimim. Vetokoira rotkon reunalla.

Painoin deleteä. Ei anneta koiraa, ei ilman, eikä isolla rahalla. Tajusin juuri vastauksen kysymykseen: "mikä piru tähän koiraan nyt meni?" Sepä se, piru siihen meni! Eihän se ole koiran vika jos joutuu pirun riivaamaksi. Taisin huomaamattani manata sen siitä uloskin, sillä nyt se hyrisee somasti jalkojen juuressa ja on niin söpönä että. Semmoinen tuli vielä mieleen, kun vaimo on joskus tokaissut, että olet sinä piru mieheksi! Liittyyköhän se tähän mitenkään?

Reijolle Pirunpesällä käynti oli pisara ämpärissä. Hänen lenkkitossunsa kuluttavat kaupungin katuja niin ahkerasti, että ylimääräinen katumaksu olisi paikallaan. Vuositasolla ei puhuta sadoista, vaan tuhansista kilometreistä, kaksi on jo monikkomuoto. Hyvin tuntuivat Reijon tossut pitävän neulaspolullakin ja se enteilee yhteisiä lenkkejä myös tulevaisuudessa.